Synthwaveä ajatellessa miettii tavallisesti auringonlaskun sävyjä, Blade Runnerin dystooppisia kaupunkikuvia ja verisiä välähdyksiä kasarin splattereista. Saint Vengeurin debyyttialbumi tarjoilee tavallaan näitäkin, mutta ensi kuulemalla sain kirjoitettua ylös vain ”Perturbator sienissä”.
Mainitut elementit ovat ikään kuin läsnä, mutta niitä rikotaan kaikenlaisella uhkaavahkolla pörinällä ja nytkeellä. Lopputulemana on audioesitelmä huonosta tripistä, eikä se valitettavasti ole niin kiinnostava kuin toivoisi.
Vaikutelma on kaoottisempi ja pahaenteisempi kuin vaikkapa Kavinskyn, Carpenter Brutin tai muiden genren lippulaivojen musiikissa, mutta tunnelmia ei malteta luoda loppuun asti. Kokonaisuus on harmillisen sirpaleinen, kuin irrallisia katkelmia, joista puuttuu yhdistävä pääjuoni.
Paperilla sellainen keitos kuin witch house music, dark synthwave ja industrial black metal kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta tulos jää ikävän haaleaksi. Haluaisin tykätä tästä enemmän, ja toivon, että nuori muusikko Herman Pańkow löytää tukevammin oman polkunsa ja näyttää minulle tulevaisuudessa närhen munat.